600 yrityksen johtaja on liiketoimintakiellossa



Palveluntarjoajan tiedot on syytä tarkistaa vastuullinenyritys.fi:stä, sillä peräti 600 yrityksen taustalla on liiketoimintakieltoon määrättyjä vastuuhenkilöitä. Kieltoa rikotaan erityisesti rakennusalalla, jonka palvelut usein kuuluvat tilaajavastuulain piiriin.

Tammi-helmikuussa liiketoimintakieltoon määrättiin lähes 50 henkilöä. Nyt kiellossa on yhteensä jo yli 1 000 yrittäjää tai muuta yrityksen vastuuhenkilöä eli noin sata enemmän kuin vuosi sitten. He ovat yleensä syyllistyneet vakaviin kirjanpito- tai velallisen rikoksiin.

Kiellossa olevat henkilöt eivät saisi lain mukaan osallistua päättävässä asemassa käytännössä mihinkään yritystoimintaan. Tästä huolimatta yli 600 yritystä ilmoittaa esimerkiksi toimitusjohtajakseen tai hallituksen jäsenekseen liiketoimintakiellossa olevan henkilön. Kieltoa rikkovia yrityksiä on nyt suunnilleen saman verran kuin vuonna 2009, jolloin Asiakastieto viimeksi tutki asiaa.

Kiellon rikkominen yleistä rakennuksilla ja kaupassa Asiakastiedon tutkimuksen mukaan rakennusalalla toimii noin 180 yritystä, joiden vastuuhenkilö on määrätty liiketoimintakieltoon. Toiseksi eniten näitä yrityksiä on tukku- ja vähittäiskaupassa, yhteensä noin 130.

Alihankintasopimuksen tekeminen näiden yritysten kanssa on tilaajavastuulain mukaan kiellettyä. Laissa lueteltujen tietojen tarkistamatta jättäminen voi johtaa jopa 15 000 euron laiminlyöntimaksuun.

Lista kaikista liiketoimintakieltoa rikkovista yrityksistä löytyy osoitteesta www.vastuullinenyritys.fi. Samasta osoitteesta voi hakea yksittäisen yrityksen tilaajavastuulain mukaisia tietoja nimellä tai y-tunnuksella. Lisäksi voimassaolevat liiketoimintakiellot julkaistaan jokaisessa Luottolista-lehden numerossa.

Tarkistus osana viranomaisten prosesseja Liiketoimintakiellon noudattamista valvoo poliisi. Viime vuonna kieltoa rikottiin keskusrikospoliisin mukaan 31 ja edellisvuonna 42 kertaa.

Laki velvoittaa myös muita viranomaisia kiinnittämään työssään ja päätöksiinsä liittyvissä tarkistuksissaan huomiota liiketoimintakiellon noudattamiseen. Vastuuhenkilötaustat on aina selvitettävä esimerkiksi silloin, kun yritykselle ollaan julkisista varoista myöntämässä avustuksia tai etuuksia. Asiakastiedon ylläpitämästä www.vastuullinenyritys.fi -palvelusta tärkeää ja jatkuvasti ajantasaista yritystietoa löytyy myös esimerkiksi kuntien hankintoihin, joissa on noudatettava hankintalakia.

Käyttäjälle pääosin ilmainen palvelu perustuu virallisesta yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä YTJ:stä, muilta viranomaisilta ja Asiakastiedon omasta tietokannasta koottuihin tietoihin sekä vastuullisesti toimivien yritysten itse toimittamiin, Asiakastiedon varmentamiin tietoihin.

Lähde : Suomen Asiakastieto Oy / www.asiakastieto.fi