Saatavat voivat suistaa yrityksen konkurssiin 

 

Yritykset hoitavat erääntyneitä saataviaan heikosti, vaikka ammattimainen perintä onkin yleistymässä Suomessa.  

Suomalaiset ovat pitkään olleet Euroopan tunnollisimpia laskunmaksajia, mutta nykyinen taloustaantuma näkyy erääntyneiden ja perittävien maksujen kasvuna.  

Jos yritykselle kertyy runsaasti saatavia, seurauksena saattaa olla terveiden ja toimintakykyisten yrityksen omat maksuhäiriöt tai pahimmassa tapauksessa jopa konkurssi. 1990-luvun laman aikana suurimmat luottotappiot kirjattiin nimenomaan tutuista asiakassuhteista. Perintätoimiston palveluja käytetään useimmiten siksi, ettei pk-yrityksillä ei ole perintätoimissa tarvittavaa osaamista eikä aikaa.

Kun vuonna 2006 perintätoimeksiantoja tehtiin 3,5 miljoonaa, vuonna 2008 niitä oli jo yli 4,3 miljoonaa. Nopea kasvu johtuu muun muassa siitä, että yhä useampi yritys ja kunta on siirtänyt perintänsä suoraan perintätoimistoille. Myös luotolla myymisen lisääntyminen, entistä huolettomampi asenne laskujen maksamiseen sekä yrittäjien ja kuluttajien maksuongelmat näkyvät perintätoimistojen toimeksiannoissa.  

Neuvottelu tuottaa tuloksen 

Ammattinsa osaava perintätoimisto pyrkii sovittelemaan ongelmasaatavan siten, että asiakassuhde velkojan ja velallisen välillä voi jatkua ja kauppaa voidaan käydä normaalisti.

Laskun maksaminen nopeutuu, kun velallista lähestyy ammattimainen perintätoimisto. Joskus maksun saamiseen riittävät pelkkä puhelinsoitto ja maksuvaatimus. Yleensä ratkaisu syntyy neuvottelemalla järkevä maksusuunnitelma. Jos normaaliperintä ei onnistu, perintätoimisto ryhtyy asiassa eriasteisiin oikeustoimiin.  

Jos yrityksellä on uusilta tai vanhoilta asiakkailta saatavia, niiden perinnässä ei kannata viivytellä. Mitä aikaisemmin ammattinsa osaava perintätoimisto ryhtyy töihin, sitä suurempi todennäköisyys on päästä onnistuneeseen tulokseen.

Lähde : Yrittävä Lakeus-lehti  5/2009 sivu 28.