|
Yritysten maksuhäiriöt lisääntyvät kiihtyvällä vauhdilla Taantuma ajoi loppuvuonna 2008 ennestään heikkoja yrityksiä yhä syvempiin taloudellisiin vaikeuksiin. Uusia maksuhäiriömerkintöjä yritykset saivat 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Suomen Asiakastieto Oy ennustaa, että kasvu jatkuu tänä vuonna, ja esimerkiksi konkurssihakemusten määrä kasvaa 30-40 prosentilla.
Yritysten luottotietoihin tallennettiin vuonna 2008 yhteensä 85 400 uutta maksuhäiriömerkintää eli 14 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden lopussa Suomen Asiakastieto Oy:n yritystietorekisterissä maksuhäiriömerkintöjä oli yhteensä noin 36 000 yrityksellä. Määrä on maksuhäiriömerkintöjen tallennusaikojen lyhenemisen ja suhdanteellisesti vahvan alkuvuoden takia hieman pienentynyt edellisvuodesta.
Konkurssiaalto jatkuu tänä vuonna Talouden äkkijarrutus loppuvuonna 2008 näkyy yritysten tiedoissa selvästi nopeammin kuin henkilöluottotietorekisterissä. Yritysten uusista häiriöistä yli puolet, yhteensä 46 000 kappaletta on perinnässä käytetyn tratan protestoinnista kertovia merkintöjä. Ne tallennetaan yrityksen luottotietoihin keskimäärin 2 kuukauden kuluttua eräpäivästä eli ne kertovat yrityksen ongelmista varsin nopeasti. Uusien trattamerkintöjen määrä kasvoi viime vuonna peräti 28 prosentilla.
Konkurssihakemuksia jätettiin viime vuonna yhteensä 3 500 eli reilut 14 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Loka-joulukuussa 2008 konkurssihakemusten määrä kasvoi kuitenkin keskimäärin yli 30 prosentin vauhtia. Suunta pysyy samana ja Suomen Asiakastieto Oy ennustaa, että konkurssihakemuksia jätetään vuonna 2009 noin 30-40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Luottotietotoiminnan tilastot löytyvät internetissä http://www.asiakastieto.fi/tilastot
Yrityksen maksuvaikeudet on havaittava ajoissa Taantuman aikana luottoriskien tunnistaminen ja yritysten maksukäytöksen ennakointi on jopa tärkeämpää kuin noususuhdanteessa. Maksukäytöstä analysoiva Maksumittari valottaa yrityksen maksutapahistoriaa ja ennustaa maksuviiveriskin seuraavan yhdeksän kuukauden aikana 5-portaisella asteikolla. Taustamuuttujina palvelun tuottava Asiakastieto käyttää miljoonista laskuista koottujen maksutapatietojen lisäksi mm. yrityksen ikää ja kokoa.
Erinomaisiksi luokitelluilla yrityksillä viiveen todennäköisyys on vain 2,1 prosenttia, kun heikoksi luokitellun yrityksen maksu viivästyy peräti 57,7 prosentin todennäköisyydellä.
Lähde: www.asiakastieto.fi
|