Yritykset vauhdittavat velkojensa perintää
Epävarma taloustilanne on saanut yritykset vauhdittamaan velkojensa perintää.Siitä kertoo muun muassa Kauppalehden julkaisema protestilista, joka on venähtänyt reippaasti. Yritys päätyy protestilistalle, jos se jättää maksamatta velan sen jälkeen, kun velkoja on lähettänyt saatavistaan julkisuusuhkaisen maksukehoituksen eli tratan.
Protestilistaa ylläpitävän Suomen Asiakastiedon mukaan protestien määrä on vuoden alusta lisääntynyt 19 prosenttia. – Yritykset ovat nyt varovaisia ja tietoisia heikentyneestä taloussuhdanteesta, ja perivät velkoja nopeammin kuin aikaisemmin, selittää Perintätoimisto Intrum Justitian osastopäällikkö Juha Iskala. – Takana oleva vahvan talouskasvun aika on myös lisännyt luotonantoa ja laskutusta, mikä osaltaan kasvattaa protestien määrää, hän jatkaa. Lisäksi yritysten maksuvalmius heikkenee, kertoo johtaja Risto Suominen Suomen Yrittäjistä. – Rakennusalalla ongelmat ovat pahimpia. Siellä kysyntä hiipuu samaan aikaan, kun rahoituksen saaminen vaikeutuu, hän toteaa. Suomalaisista pk-yrityksistä noin puolella on lainaa. Ongelmat luotonsaannissa koskettavat pääasiassa niitä. Myös vientiyritykset ovat riskeille alttiita. Yritysten oma usko kannattavuuteen on heikentynyt reippaasti keväästä. – Moni suomalainen yritys on kannattavuuden rajamailla. Siitä seuraa tässä tilanteessa väistämättä ongelmia, toteaa Suomen Yrittäjien ekonomisti Harri Hietala. Hän huomauttaa myös, että yrityksiä on perustettu paljon viime vuosina. Se vaikuttaa siihen, että niitä menee huonompien aikojen koittaessa myös nurin. – Yleisesti ottaen suomalaisyritysten taseet ovat kuitenkin hyvässä kunnossa, Hietala summaa.
Maksuhäiriöt ja konkurssit lisääntyvätTilastokeskuksen mukaan tammi-heinäkuussa pantiin vireille 1 402 konkurssia, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Eniten konkurssit lisääntyivät teollisuudessa ja kaupan alalla. – Uskon, että konkursseja tulee lisää, kun suhdanne heikkenee, Yrittäjien Suominen toteaa. Tammi-kesäkuussa maksuhäiriöisiä yrityksiä oli noin 38 500, kun niitä vuoden 2007 vastaavana aikana oli noin 35 500, kertoo puolestaan Intrum Justitian Iskala. – Tämä on signaali siitä, että yrityksillä voi olla tulevaisuudessa hankaluuksia, hän miettii. Iskala ei kuitenkaan pidä tilannetta vielä hälyttävänä. Konkurssien määrä on edelleen verrattain alhainen. – Perintäprosesseissa ei vielä näy, että yritysten luotonsaanti olisi vaikeutunut, eikä perinnän onnistumisprosentti ole meillä laskenut. Lähde : Kauppalehti 25.09.2008 Linkki sivulle |
