Ulosottoperusteisen velan vanheneminen

Ulosottoperusteisen velan vanhentumisesta säädetään tammikuun 1 päivänä 2008 voimaan astuvassa uudessa ulosottokaaressa. Kyse on veloista, joista on olemassa ulosottoperuste.

• tuomioistuimen riita- tai rikosasiassa antama tuomio;
• tuomioistuimen antama turvaamistoimipäätös;
• välitystuomio, joka on annettu välimiesmenettelystä annetussa laissa (967/1992) tai muussa laissa säädetyssä välimiesmenettelyssä, ja sellaisella välitystuomiolla vahvistettu sovinto;
• osamaksukauppaa koskeva ulosottomiehen tilityspöytäkirja, vahvistettu elatusapusopimus sekä sellainen sitoumus tai saamistodiste, jonka täytäntöönpanosta tämän lain mukaisessa järjestyksessä säädetään muussa laissa;
• hallintotuomioistuimen päätös ja muun viranomaisen päätös hallintolainkäyttöasiassa;
• valtioneuvoston, ministeriön, valtion keskushallintoon kuuluvan viraston ja lääninhallituksen päätös samoin kuin muu hallintopäätös, jonka täytäntöönpanosta tämän lain mukaisessa järjestyksessä säädetään muussa laissa.

Mitä tässä laissa säädetään tuomiosta, koskee soveltuvin osin myös tuomioistuimen riita- tai rikosasiassa antamaa päätöstä, määräystä ja väliaikaista määräystä sekä tuomioistuimen vahvistamaa sovintoa

Velka vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu. Se on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Määräaika on 20 vuotta, jos ulosottoperusteessa tarkoitettu velkoja on luonnollinen henkilö tai jos korvaussaatava perustuu rikokseen, josta velallinen on tuomittu vankeuteen tai yhdyskuntapalveluun. 

Jos edellä tarkoitetun määräajan kuluessa saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus tai saatava on ilmoitettu ulosottolaissa säädetyssä myynnissä, määräajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista.

Laki on osittain taannehtiva siten, että jos velkaa koskeva ulosottoperuste on annettu ennen 1.3.1993, velka vanhenee 1.3.2008 tai 1.3.2013 saakka määräajan (15 tai 20 vuotta) pituudesta riippuen. Jos ulosottoperuste on annettu 1.3.1993 tai sen jälkeen, määräaika lasketaan ulosottoperusteen antopäivästä. Uudet määräaikasäännökset koskevat yksityisoikeudellisia saatavia.

Ulosoton määräajan jatkaminen

Velkoja voi nostaa tuomioistuimessa kanteen velallista vastaan ja vaatia edellä mainitun määräajan jatkamista. Tuomioistuin voi määrätä määräajan jatkumaan 10 vuotta laskettuna alkuperäisen määräajan päättymisestä, jos velallinen on alkuperäisen määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia siten, että hän on:

1) kätkenyt tai lahjoittanut omaisuuttaan;

2) lisännyt perusteettomasti velkojensa määrää;

3) salannut tietoja tai antanut vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taloudellisesta asemastaan konkurssissa, ulosotossa, yksityishenkilön velkajärjestelymenettelyssä tai yrityssaneerausmenettelyssä; taikka

4) muilla vastaavilla, selvästi sopimattomilla toimilla järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi.

Ulosottoperusteen määräaikaa ei kuitenkaan saa jatkaa, jos sitä voidaan pitää velallisen kannalta kohtuuttomana. Kanne ulosottoperusteen määräajan jatkamisesta on nostettava viimeistään kahden vuoden kuluttua alkuperäisen määräajan päättymisestä.

Edellä mainitut säädökset koskevat vanhentumista, jota ei voi katkaista. Ennen näiden määräaikojen täyttymistä katkaistavissa oleva vanhentumisaika on viisi vuotta sen jälkeen, kun velasta on annettu lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu ulosottoperuste, joka voidaan panna täytäntöön niin kuin lainvoimainen tuomio. Vanhentumisen katkaisemisesta katso lisätietoja kohdasta Velkojen vanhentumisesta.